Olen tasapainossa.
Etteikö ole esimerkin voima huikea? Erityisesti jos on hukassa tai nuori. Hukassa voi olla ihan missä iässä hyvänsä kokemuksesta huolimatta. On ihanaa, jos tyhjää polkevana näkeekin jonkun uuden idean. Ehkä kokeilenkin noin! Kenties saavutan tuloksia! Ihan aina se ei futaa, mutta onpahan jotain, mitä yrittää.
Annan esimerkin: Pullukka on aina (melkein aina) ollut haasteellinen likka motivoida liikkeelle. Hän on alkuun useimmiten melko hidas pohkeelle, eikä tilanne juuri parane kipakoilla avuilla. Aika tekee tehtävänsä. Olen yrittänyt sitä, että ajan hevosen väkevään vauhtiin ihan väkipakolla, ja annan sen sitten löytää omat raajansa. Tämä on johtanut siihen, että siinä vaiheessa kun Pullukka alkaa liikkua, minä olen aivan piipussa. Sitten näin kun erästä hevosta ratsastettiin ensin hitaasti. Siis niin hitaasti, että hevosta alkoi ärsyttää moinen himmailu ja se alkoi itse haluta eteenpäin. En ensin osannut ollenkaan tunnustella menetelmää, mutta kun pääsin mitä mahtavampiin tuloksiin, olin täysin myyty. Että näinkin voi ratsastaa! Sitten tutustuin Jean Luc Cornillen Science of motioniin. Okei, siis joku ihan virallinen auktoriteetti on tämän konstin puolella.
Omat käteni eivät ole oikein koskaan viihtyneet siinä, mihin ne kouluratsastuksessa pitää parkkeerata. Fyssarin mukaan se johtuu siitä, että keskivartalolihakseni ovat liian heikot. Varmaan totta. Silti kun aloin ihannoida Open istuntaa ja erityisesti hänen käsiään, aloin automaattisesti apinoida. HALUSIN näyttää samalta. Siihen mennessä kenties monikin opettaja oli yrittänyt vakuuttaa minulle, että näin sen pitää mennä, mutta vasta apinoinnin myötä tajusin asian. Kyllä! Haluan mennä tuolla tavalla! Mitähän se vaatii?
Lapsiparkani on joutunut seuraamaan ratsastustani vuosikausia. Ilmaisin asian näin ikävästi, koska käteni todella eivät ole eleettömimmät mahdolliset. Ja arvatkaa onko sama vispaus siirtynyt tyttäreen? Kyllä. Ja arvatkaa saako hänelle sanoa siitä? Ei.
Tässä siis kuuma vinkki opettajille ja muille, jotka haluavat saada asiansa läpi: näyttäkää mallia. Fiksuimmat meistä haluavat matkia fiksuimpia ja taitavimpia. Typerykset eivät tajua, vaikka sen hieroisi heidän naamoihinsa. On ihmisiä, joita vaan ärsyttää suuresti, jos joku tulee neuvomaan. Silloin ei kannata neuvoa, ei hyvässäkään tarkoituksessa.
Case kakka: toiset ovat niin reippaita ja huomaavaisia, että siivoavat kentältä paitsi omat kakat, myös toisten. Toiset taas suunnittelevat, että siivoanpa heti kun olen vienyt hevosen sisään. Joka ikinen kerta tämä ihminen havahtuu keskellä moottoritietä kotiinpäin mennessään, että saakeli ne kakat! Hän ei siis aiheuta tahallista harmia. Monet ihmiset ovat erilaisia tässä suhteessa. Yhdet muistavat yhdet asiat, toiset toiset. Ei voi ruveta erilaiseksi kuin on. Miksi siis suuttua niille, jotka ovat erilaisia kuin minä? Kostoksi?
Case velka: joku on maksanut toisen puolesta asian XX. Kaverilla kestää maksaa, koska ei muista käydä automaatilla. Toinen ottaa nokkiinsa ja vaatii kaveria tuomaan heti sen 5,60 suoraan käteen. Toisen mielestä tämä on niuhottamista. Niin! Mitä tästä opimme? Ei mitään, paitsi että meitä on moneen junaan ja joku lähti bussillakin. Kaikki yrittävät parhaansa, ja joidenkin paras on aika vähän. Minkäs teet!
Voi ulkomaalaisparkoja, jotka tulevat tänne ja vievät työmme/miehemme/naisemme/rahamme, kun me koetaan täällä kauheita vääryyksiä jo ihan ilman heitäkin. Erilaisuus särkee! En kestä! Tehkää kaikki niin kuin minäkin olen aina tehnyt!
