Kuva: Mari Stendahl-Juvonen
Nyt on tullut käytyä erilaisissa kisoissa. On ollut prameaa kohdetta ja vähemmän prameaa. On ykköstasoa ja kakkostasoa. On törmätty huippuihin ja ihan tavallisiin harrastajiin. On siis perspektiiviä sanoa, että: siellä on kivaa, missä on ihmisten mielestä kiva painaa duunia. Tunnetustihan kisoista palkkaa saa vain tuomari ja joskus ei sekään. Saattaapi olla, että joku stewrdikin tienaa roposen. Siksi ilmapiiri tuntuukin voimakkaasti, jos vapaehtoisvoimin on saatu kisat kasaan. En nyt lähde nimeämään paikkoja, kukin voi sitten päätellä tykönään tai olla jopa eri mieltä.
Kanslia on melko tärkeä paikka. Ei pelkästään siksi, että sitä kautta koko kisat alkavat. Kansliaan mennään ihan ensimmäiseksi, ja jotkut jopa ensimmäistä kertaa. Tyhmiäkin kysymyksiä siis esiintyy. On hyvä jos kanslisti haluaa, että jengi onnistuu. Silloin ei tarvitse raivota jokaisesta vaihtorahasta tai jälki-ilmoittautumisesta. Useimmiten hommat järjestyvät, vaikka kaikki eivät ajattelekaan samoin. Sen sijaan tympeä kansliahenkilö muistetaan pitkään ja siitä kerrotaan muillekin.
Toinen juttu on hommien rullaaminen. Jos homma ei etene, henkilökuntaa on liian vähän tai huonosti organisoituna. Siinä palaa joskus jollain käpy. Kisaajat ovat muutenkin sekoamaisillaan jännityksestä, joten kaikki sähläämisestä johtuva viivytys kiristää pinnoja. Ihan käy mielessä, että jos henkilökuntaa ei ole, niin miksi ei? Miksi tallin/seuran porukka ei halua kantaa korttaan yhteiseen kekoon? Kaiketi siksi, että se ei tunnu yhteiseltä? Ja mistähän semmoinen taas johtuu? Etenkin jos on hienot puitteet, oikein harmittaa. Hyvällä porukalla tulos olisi jopa upea.
Hyvissä kisoissa on mukavaa porukkaa ja riittävästi hyvää evästä. Yleensä aina on liian kylmä tai liian kuuma, mutta jos tunnelma on hyvä, se ei haittaa. Jopa väsymys purkautuu holtittomana käkättämisenä. Eihän siinä jaksa kisajännittääkään, jos porukka vaan hymyilee ja tsemppaa ympärillä.
Pienet kisaajat katsovat ihaillen OIKEITA RATSASTAJIA. Ymmärrän, että esikuvan paikkaa harva erikseen valitsee, mutta se nyt vaan on sillä lailla, että OIKEIDEN RATSASTAJIEN lausumat sanat jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi, sekä hyvässä että pahassa. OIKEA RATSASTAJA, voit saada iänikuisen fanin (josta voi tulla isona vaikka miljonäärikoodari) oltuasi ystävällinen nuorelle ratsastajalle. Vaikka Cajus Aminoff viruukin yhä kaiketi tyrmässä tekemästään virheestä, muistan silti miten hän 70-luvulla ehti antaa minulle nimikirjoituksensa joissan SM-kisoissa Aulangolla. Ja miten hän vielä kysyi, että laitanko tähän hevostenkin nimet. Sanoin joo ja meinasin pyörtyä onnesta. Muut sen aikaiset tähdet eivät ehtineet antaa nimmareita.
Entäs vieläkö Emile Faurie seikkailee keskuudessamme? Toivottavasti, sillä siinäpä oli semmoinen kaveri, joka ei nyrpistellyt ihmiselle, joka ei ole itse GP-tsaolla. Taidankin ensi kerralla pyytää nimmaria. Ja toinen on Hervé Godignon, jonka kanssa saattaa rupatella ihan sivistyneesti, vaikkei olekaan sisäpiirissä. Toivon, että he ovat jossain tekemisissä vielä Suomen kanssa. Ihan noin niin kuin ilmapiirin vuoksi jollei muuten.
Artikkeli Ihmiset tekevät kisat ja valmennukset julkaistiin ensimmäisen kerran Kavioliitossa 30v.