Ratsastus ei kasvata lihaksia
Se pitää tehdä ihan itse. Ja niillä lihaksilla lupaat hevoiselle mukavamman elämän. No, pikkusen voi heilutella kotona kahvakuulaa ja olla tyytyväinen itseensä, tai sitten vaihtoehtoisesti voi marssia...
View ArticleYhdelle en taputtanut
Jestas, miten jännä World Cupin osakilpailu! Erityisen jännäksi sen teki se, että kakkoseksi tuli nainen, jolle en taputtanut. Olimme lauantai-iltana muutaman ystävän kanssa katsomassa verrytteleviä...
View ArticleKohti uuden alun aloittamissuunnitelmaa
Tässä lähtökuoppa. Tai möykky. Vertaillaan sitten vuoden päästä miltä näyttää. Olen siitä onnekkaassa tilassa, että voin aloittaa käteen menneen ratsastuksellisen uran hevoseni kanssa täysin alusta....
View ArticleTäysin hullumainen päivä tallilla (=greisi)!
Siis voi ei! Mitäköhän jengi ajattelee, kun mä meen näissä tallille? Cosmo-girl Natalien innoittamana tajusin, kuinka pienilläkin asioilla on merkitystä. Niinpä osasin suhtautua päivääni tallilla aivan...
View ArticlePieni hevosenpoikanen kasvaa
Kuulostan ihan vajakilta aina kun käyn katsomassa Hilppaa. Huutelen jo kaukaa ”piiikku hipsun-pipsun, pimpula-pampulaaaa!” Kanssaihmiset hymyilevät vaivaantuneesti tädille. Se on se eläinlapsi-vaihde,...
View ArticleIlman satulaa/jalustimia? You must be kidding!
Siellä! Bag of potatoes onnellisena kuin sika pienenä. Siis jos kyseessä ei ole tehosikala. Kun aloitin ratsastuksen uudestaan (porsasteltuani muutaman vuoden Helsingin yössä), tein sen Leppävaaran...
View ArticleMistä hevoshulluuteni alkoi? Osa 1
Hevoshulluuteni alku. Kävin kylässä maankuululla blogaajalla Natalia Tolmatsovalla (WTD). Uskon, että hän raportoi älyllisestä kohtaamisestamme piakkoin (kunhan toipuu). Nataliahan on vasta varsa, eli...
View ArticleOttaisinko hevoset kotitalliin?
Me asutaan isossa tallissa, ei luoteta äiskään työläisenä. Aina silloin tällöin lähes jokainen täti haaveilee omasta tallista. Olisi niin kiva herätä aamulla ja kävellä kuusi askelta talliin. Siellä...
View ArticleMillainen hevonen olisi hyvä juuri minulle?
Voi hyvä ihme, onpas siinä tavattoman laadukkaan näköinen hevonen! Otetaan se! Mites tuota, eiköhän oteta ilo irti ja lähdetä hieman Saksaan huutokaupoille? Sieltä saa laatukopukoita sopuhintaan. On...
View ArticleMiten minusta tuli hevoshullumpi, osa 2
Jäätiin viime jaksossa siihen kohtaan elämää, kun vaihdoin koko lailla maisemaa. Muutin kotitalostani omilleni Helsingin keskustaan. Huh. Oli siinä maalaistollolla ihmettelemistä, mutta onnistui se...
View ArticleMiksi ratsastajan pitää kehittyä tai tajuta kykynsä
Tältä näyttää hyvä tasapaino. Horse Show -viikolla kuulin useastakin suunnasta tilitystä siitä, kuinka ratsastjien oma lihaskunto estää heitä ratsastamasta hyvin. Olen hieman ällistynyt kuinka monta...
View ArticleMiten me hevosihmiset kohtaamme Ne Muut?
Maastohommaa! Oltiin lapsen kanssa pitkällä maastolenkillä. Matkan varrelle mahtui monta tarinaa. Yksi oli se, kun menin kerran ei-kenenkään-maalla rantaan kahlaamaan hevosen kanssa. Naapuritontilta...
View ArticlePelastakaa edes hevoset, osa 2
Ai kamala, tässä vanha istuntani. Mikä naurattaa? Ohjelmassa oli tänään, siis SUNNUNTAIAAMUNA istuntaoppia. Kerroinkin joskus aiemmin, kun Aira kävi ratsastuspilates mielessään korjaamassa...
View ArticleKahden hevosen taktiikka
Tämä on se dressageponi. Ihan ylivoimaisesti järkevintä on omistaa kaksi hevosta. Järkihän perustuu siihen, että aina on mukamas ainakin yksi terve hevonen. Toisaalta, onko sekään nyt varsinaisesti...
View ArticleÄsken oli kiitospäivä – kiititkö hevostasi?
Kiitos. Tein eräänä päivänä taas empiiristä tutkimusta maneesissamme. Tarkkailin ratsastajia kuinka usein he kiittävät hevosiaan. Saattaapi olla, että moni kiitti niin huomaamattomasti, etten...
View ArticlePaskojen ratsastajien kerhosta, päivää! Olisko hetki aikaa?
Kuvan ratsukko ei voisi vähempää liittyä tapaukseen. (Ope ja Sanni) Haluaisin valittaa. Olen ratsastanut luvattoman monta vuotta ja olen edelleen/taas aivan huono. Kaiken järjen mukaan minun olisi...
View ArticleRistiäiset hevosmaailman tapaan
Lapset ritiäisalttarilla. Vas. Kalle, oik. Hilppa. Tuli se päivä, kun Hevosjalostusliiton Sonja kutsuttiin paikalle tekemään lapsista Oikeita Hevosia. Jos joku luulee, että se on käden käänne, on...
View ArticleTallin yhteishenki on ase maailman paskuutta vastaan
Törmäsin yhdellä tallilla pienoiseen huoneentauluun. Siinä luki: ”Tallin yhteishenki on kiinni meistä kaikista.” Ensin naurahdin, että NIINKÖ TOSIAAN, mutta sitten tajusin, että eiväthän kaikki...
View ArticlePullukka tapaa blogimaailman supertähdet
Hyvä ihme, mikä hässäkkä, tuumasi Pullukka, kun hain sen yhtenä päivänä mutaliejusta sisään, harjasin sen, ja toivotin bloggaajakolleegani tervetulleeksi hevosen maailmaan. Hevosen selkään pääsemistä...
View ArticleTallikoirat tarkastuksessa – mukana kakkataulukko!
Kaupallinen yhteistyö: Royal Canin Onhan se hirveää, miten paksuja meidän eläimet on. Jostain syystä sormeni osoittaa helpoimmin Pullukkaa, joka kuuluu ryhmään ”taipumusta tukevuuteen, isot luut,...
View Article