Ratsastajainliitto oheisti hiljattain kuukausimeiliinsä mielenkiintoisen asian. Homman nimi oli Trainer4Riding ja se kuulosti muuten ihan ookoolta, mutta esittelyteksti oli englanniksi, joten päätin ottaa yhteyttä tahoon. Huutooni vastasi Mari Rautiainen. Ydinajatus oli, että tämän programmin avulla voit paitsi seurata hevosesi kehittymistä, myös saada apuja valmentajilta, vaikka asut missä pöpelikössä.

Sovittiin tällit meidän tallille.

Mari tuli täsmällisesti ja kertoi, että aikoo ottaa meiltä molemmilta sykkeet, sekä minulta, että Pullukalta. Kuka tietää oman hevosensa sykkeen? Ei kai kukaan. No, kohta selviää.

Minulle laitettiin sykemittari niin kuin se ihmiselle laitetaan, rinnan ympäri. Pullukalle se lykättiin satulan alle, lavan kohdalle, ja siitä kiinni satulavyöhön. Ei haitannut menoa. Mari kertoi, että hevosen leposyke on jotain 40 luokkaa. Kiva, koska Pullukalla se oli 99. Mulla 130. Onkohan nää ihan…? Pullukalle oli ilmestynyt nenään hirveä räkäklimppi, joten arveltiin hänen olevan hiukka kipeänä. Mentiin siitä sitten maneesiin. Pullukan pulssi laski.

Jaahas. Hetki siinä ravailtiin ja kas, molempien pulssi pompsahti melkein kahteen sataan. Ei oltu ees hengästyneitä. Jaahans. Outo homma! Kyllä se siitä sitten laski. Mari kertoi yhdestä tuntihevosesta, jonka pulssi nousi, kun se näki kouluaidat. Ihmekös tuo! Ei vaan, se ahdistui niin selkeästi kouluaidoista, että olihan siinä mietttimisen paikka. Sanoinkin Marille, että toi sykkeen mittaaminen vaikuttaa melko ahdistavalta hommalta, sieltähän voi tulla eteen vaikka mitä. Mutta niinhän se on, että tieto lisää tuskaa.

Kiinnostavaa oli kuulla myös kenttähevosesta, joka riekkui harjoituksissa sykkeet katossa, mutta ratsastajan syke pysyi kuudenkympin korvilla. Se on tietysti hyvä tilanne, että ihmisen hermo pysyy kasassa.

Mentiin siitä sitten kaffelle ja Mari selosti koko Trainer4Riding -ohjelman, josta jotain jäi kai mieleenkin. Voit siis videoida ohjelman yhteydessä omia suorituksiasi ja lähettää ne valkulle, joka sitten kommentoi. Kuvassa näkyy myös molempien sykkeet. Valkkuja ohjelmassa on kaikkia laatuja, on koulua, kenttää ja esteitä, mutta saa sinne ujuttaa omansakin.

Systeemi on varmaan hyvä niille, joilla on tavoite. Meillä Pullukan kanssa tavoitteena on pysyä hereillä/terveenä/ruuassa. Siihen ei ohjelmia kaivata.

PST. Palaamme asiaan Masan ja lapsen kanssa! Siinä on ideaakin.

The post Pullukan syke appeared first on Kavioliitossa 30v.

Ihmisille jankataan aina, että EI MITÄÄN LAIHIKSIA, OMAKSU HYVÄ ELÄMÄNTAPA. No, ei päde pieniin pulleisiin hevosiin. Pullukka liikkuu joka päivä, joskus kahdestikin, mutta silti on alkanut tavaraa kertyä. Heti kun ei reenata tosissaan, alkaa pulskistuminen. On muuten melkoinen haaste, tämä ratsu.

Hieroja kävi eilen ja ilmoitti, että nyt laihis käyntiin ja heti. Rouva oli melko juntturassa (melko ja melko, siis IHAN), mutta se on ihan vakio näin keväisin, kun on liukasta. Läski nousi kuitenkin ykkösasiaksi, ei jumi. Pelästyin. Siispä tässä suunnitelmamme:

Jouffluhan on vapaalla heinällä, ja se on ongelma. Niinpä heinan päälle on viritetty verkko, jotta syöminen hidastuisi edes vähän. Verkko on rakennettu itse, eli kaukalon kokoinen vanne on itse nikkaroitu, ja siihen on viritetty jotain kalastusverkkoa, joka on tilattu Björkön Paulatehtaasta.

Vastedes aamuisin rouva laitetaan kävelykoneeseen tunniksi ennen tarhaamista. Vähän kuin aamu-uinti.

Karsinaan tarjoiltu heinä typistetään minimiin ja sekin vähä laitetaan verkkoon.

Liikkumista jatketaan joka siunaaman päivä, onneksi kohta alkaa parempi maastokausi! Se on paras tapa pudottaa painoa, kun lähtee luontoon kiipeilemään ja laukkaamaan. Kyllä Pullukka varmaan jaksaisi maneesissakin kyntää, mutta itsellä alkaa jo tulla korvista.

Kuonokoppa on mietinnässä. Meillä on jo yksi, mutta sen jäljiltä ratsumme oli NIIN vihainen, että en ole varma uskallanko enää laittaa sitä Rouvalle. Parilla ruunalla on riimuun viritetyt kangasverkot, jotka estävät jätkiä repimästä toistensa loimia. Meinasin moista keksintöä kokeilla Pullukallekin. Tänään vasta etsin verkkoa, ehkä huomenna jo löydänkin!

Kaurasta ei tarvitse nipistää, sitä hän saa jo niin naftisti.

Raportoin tuloksista kevään mittaa!

Onneksi koirani on sutjakka, eikä itselläkään ole paino-ongelmaa (ei vähiten siksi, ettei ole vaakaa), muuten saattais tulla raskas kevät. Toisaalta, on eri asia pudottaa sata kiloa kuin 10.

Wish us luck!

The post Laihdutuskuuri on tosiasia: unohda Kardashian-pylly, Pullukka! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Arvaan, että luulette ostikon tarkoittavan MINUN mielenterveyttäni. No pieleen meni. Nyt puhutaan Rouvan mt-tilanteesta. Ollaan nimittäin aloitettu ns. maastokausi, ja tällä tarkoitan hiekkateillä laukkamista, kiipeilyä ja sen sellaista. Asoita, joita  voi tehdä keväästä syksyyn. Ja voi penaali, että on ihanaa!

Ensimmäinen KEVÄTLENKKI pisteltiin menemään eilen. Ilma oli kuin morsmaikku ja linnut lauloivat. Pullukka oli hieman jännittynyt, mutta ihan koossa kumminkin. Vanha vätys laukkasi tyylilleen uskollisesti tallilta poispäin melko hiljaa, jopa vaikeasti, ja tallille päin mielellään täysiii, mihin en kyllä antanut lupaa. Sopu säilyi ja kaikki asianosaiset olivat jumalattoman onnellisia. Juuri ennen kotipihaa tosin näin ambulanssin tulevan tallimme suunnalta. Sydän leikkasi kiinni. Perkule, siellä on lapsi ja Masa estetunnilla, nyt jos jotain on tapahtunut, pökrään. Pysäytin ambulanssin olemalla tiellä poikittain Pullukan kanssa (ei ollu hätävalot päällä vehkeessä). Kuski ruuvasi ikkunan auki ja kysäisin heti, että eihän tyttäreni makaa kyydissä. ”Ei ole ketään kyydissä”, vastasi iloinen kuski, ja arvatkaa olinko minä vielä iloisempi. Sittemmin tuli mieleen, että ehkä minulle olisi soitettu, jos lapsi olisi satuttanut itsensä. Masa olikin sen sijaan urakoinut HIENOSTI estetunnilla.

Tänään sitten mentiin sama lenkki (siis täsmälleen sama) Pullukan kanssa uudestaan. Ensin oli Hilpan eskari, joka meni HITON HYVIN! Make jopa tiedusteli, että onkohan Hilppa laihtunut vähän. Ei se ole, mutta nyökkäilin kiitollisena. Sitten lähdettiin Rouva Joufflun kanssa maastoon. Painotan vielä, että lenkki oli TÄSMÄLLEEN SAMA KUIN EILEN. No, ensimmäisessä kaarteessa Pullukka järkyttyi munsarjoja myöten, koska TIEN VIEREEN OLI ILMESTYNYT HEVOSTALLI, JA SEN PIHALLA OLI HEVOSIA. Yritin selittää rauhassa Puldelle, että nuo on olleet tuossa aina, ja sinä, rakas hevoseni, olet nähnyt ne kymmeniä kertoja. Ei mennyt läpi. Ratsu veti todella nasevan u-käännöksen ja yritti pinkoa kotiin. Kun ilmoitin, että semmoinen peli ei vetele, rouva nousi laimeasti pystyyn. Meinasi ruveta naurattamaan, mutta kun toinen oli ihan tosissaan, eikä ollut IKINÄ NÄHNYT NÄITÄ HEVOSIA, oli pakko vaan malttaa tyynnytellä raiteiltaan mennyttä estehevosta.

Olisiko siinä mennyt kymmenen minuuttia, niin saatoimme jatkaa matkaa. Avainsanat matkan jatkumiseen olivat: ”NE ON HEVOSIA. MEIDÄN TALLILLA ON MYÖS HEVOSIA. NÄMÄ ON SAMANLAISIA.” Alkuverkka oli ns. siinä.

Pariin otteeseen rouva oli vielä tien päällä täysin varma, että näki jonkun ei-suomen-luontoon-kuuluvan eläimen ja levitti varmuuden vuoksi paitsi etujalkansa, myös sieraimensa. Vakuutin, että mammutit on kuolleet sukupuuttoon ja aika kauan aikaa sitten, eikä sapelihammastiikereitäkään ole enää liiemmin näkynyt. Laukkaamalla kunnolla mielenterveyskin löytyi taas.

Summa summarum: ei ole sellaista mielenterveysongelmaa, jota kunnon laukka ei korjaisi.

Saas nähdä mitä huomenna ihmetellään. Ajattelin mennä ihan pilan päiten taas saman lenkin.

The post Pullukka ja mielenterveys appeared first on Kavioliitossa 30v.

Tässä pääsiäisenä on taas tullut hengattua tallilla niin, että riittää. Ja koska välillä tuntuu, että mikään aika ei riitä tekemään kaikkea, mitä PERIAATTEESSA PITÄISI, olen alkanut pohtia asioiden arvojärjestystä.

Eräs tuttava kysyy aina itseltään ”Vaikuttaako tämä ratsastukseen” ja päättää sen perusteella tehdäkö homman vai ei. Minä mietin ”vaikuttaako tämä hevosen hyvinvointiin” ja teen ratkaisut.

Tottakai TÄYDELLINEN HEVOSENOMISTAJA tekee kaiken. (Täydellisellä hevosenomistajlla ei tosin voi olla a) perhettä, b) työtä, c) kotieläimiä, d) muuta elämää.)

Asoita, jotka teen aina, ovat hevosen harjaus ja kavioiden otto. Harjatessa paitsi saan ratsun pintaveren kiertämään, saan myös käpälöityä hevoseni läpi ja näin tulen havainneeksi mahdolliset epä- tai kipukohdat. Ihan aina myös kävelen hevosen kanssa riittävän kauan, kunnes aloitan minkäänsorttisen hölkän. Joku viisas sanoikin, että ”hevosen kävelyttäminen on sille ilmaista fysioterapiaa.” Sisso. Kuolaimet pesen tietysti aina ratsastuksen jälkeen. Näistä ei tingitä. Hevonen ei myöskään saa urpoilla normaalikäsittelyssä.

Pitäisi A-ryhmään kuuluvat seuraavat asiat, jotka teen melkein joka kerta:

– suitsien pyyhkiminen sienellä. Joskus ei vaan ehdi/jaksa. Omat varusteet, omat säännöt.

Pitäisi B-ryhmään kuuluvat seuraavat asiat, jotka teen jos on aikaa ja jaksantaa (kuitenkin monta kertaa viikossa):

– tarhan putsaaminen kakoista. Toisinaan, kun 2-3 hevosta on hoidettu, ja pimeääkin on ollut jo 2 tuntia, tuntuu erityisen vaikealta mennä jäiseen tarhaan otsalampun kanssa hakkaamaan kakkoja rautalapiolla.

Pitäisi JOSKUS -ryhmään kuuluvat seuraavat asiat, joiden aika on, kun inspiraatio iskee:

– hevosen pesu. En tykkää lotrata juomaveden kanssa mielin määrin maailmassa, jossa ei pitäisi tuhlata vettäKÄÄN. En myöskään näe järkeä pestä hevosta, jos se on seuraavana päivänä tasan saman näköinen kuin tänään. (VRT -> Vaikuttaako hyvinvointiin)

– klippaus ja karvojen stilisointi. Ei vaikuta ei-kisahevosen hyvinvointiin yhtikäs mitenkään. Ainakaan meillä. On kivaa hommaa silloin tällöin.

– erilaisten voiteiden ja salvojen tunkeminen joka paikkaan, jos kaikki on ihan okei. Tämä pätee myös erilaisiin pintelöintihommiin. Ei riitä into.

– harjojen pesu. En muista milloin –

– uusien varusteiden hankinta. Pakon edessä. (VRT -> kuluttaminen, hevosen hyvinvointi)

Voitte tykönänne vertailla kuinka paljon parempia hevosenomistajia olette kuin allekirjoittanut. Itse pidän tärkeänä, että hevosella on riittävästi heinää, vettä ja MONIPUOLISTA LIIKUNTAA. Sitä, tuleeko sille hiki tai reagoiko se eri tavalla eri tilanteisiin, pidän hyvänä asiana. Sitä, meneekö ratsu aina upeassa peräänannossa, en pidä ihan yhtä tärkeänä.

Joku toinen viisas joskus sanoi, että estehevosen tehtävä on hypätä kilpailuissa esteitä. Muina aikoina sen hoitajan tehtävä on pitää hevosen korvat sojottamassa eteenpäin. Se on hyvä neuvo, ainakin meidän perheessä!

The post Vaikuttaako hevosen hyvinvointiin? appeared first on Kavioliitossa 30v.

Siivottiin varsojen tarhaa. Se ei käynyt niin, että lapion/talikon kanssa kippaillaan pökäleitä kottikärryyn, vaan niin, että traktori kaapii jäiset kaksut isoiksi kasoiksi, ja siitä sitten sillä kuuluisalla talikolla paiskotaan niitä traktorin kauhaan. Herran tähden, että oli tyydyttävää! Ette usko, miten ihanaa on heitellä niitä kusenpolttamia, jäisiä heiniä ja kakkoja vihdoinkin johonkin! Lapsi kitisi, että lähetään jo, mä haluan salille. Katsoin rakkauteni hedelmää avoimin ällistyksin: SALILLE? Mitä tämä homma sun mielestäsi on, ellei juuri sitä salia? Vielä kun saisi kaiken tämän köntsän jälkijalostukseen ja sähköntuotantoon, niin maailma olisi valmis! Jumppaa + hyöty = täydellisyys.

Melko tyydyttävää on harjata hevosta, josta lähtee karvaa. Tyydyttävä osio tässä on se, että hevonen tykkää, kun raavitaan kutisevaa kroppaa. Epätyydyttävä taas se, että karvanlähtö ei lopu, eikä siistejä, kiiltäviä osioita ilmesty hevosen kylkiin. Koiran karvojen nyppiminen on tyydyttävämpää, etenkin jos karvat lähtevät ihanina tukkoina.

Näillä keleillä saatta kavioihin ilmestyä hirveät tilsat. Niiden kopauttaminen irti kokonaisena kokkareena on sangen tyydyttävää. Ihan yhtä tyydtäävää se ei ole enää maastoretken seitsemännellä tilsankoputuskerralla. Tunnelma laimenee.

Hevosen peseminen on kyllä melko tyydyttävää, etenkin jos hevonen on kimo. Valkean värin paljastuessa kaiken sen keltaisen/vihreän/ruskean alta on aina yhtä ihanaa. Olkoonkin, että tunnelma on mennyt jo seuraavana päivänä. Carpe v***un diem!

Hevosen päästäminen laitumelle on ehkä tyydyttävintä. Voisin katsella laitumella hengailevia hevosia ikuisuuden. Se onni, kun hevonen saa vihdoinkin keskittyä olennaiseen, ja jos tekee mieli ottaa pikku pyrähdys, niin siitä vaan.

(Nyt odottelen jännityksellä saanko kokea tyydytystä siitä, että hevoseni on laihtunut. En pidätä hengitystä.)

Varusteiden kunnollinen peseminen on muuten sairaan tyydyttävää! Vinkki: ota kaikki nahkavehkeet kotiin ja avaa televisio. Levitä lattialle pyyhkeitä ja irrottele kaikki nahkaosat toisistaan. Laita kuolaimet ämpäriin. Pese kaikki nahkaosat samalla kun katsot vähä-älyistä tv-ohjelmaa. Laita nahkaosat aina pesun jälkeen öljyyn lillumaan. Ai että! On kuule niin notkeaa nahkaa, että! Tyydytysosasto kiittää.

Ratsastuksen tyydyttäviin osioihin ei tässä numerossa mennä. Hyvää kevättä kaikkiin rinnuksiin!

The post Tyydyttäviä tilanteita appeared first on Kavioliitossa 30v.

Tervetuloa astutus (terveisin Pulde) ja tervetuloa Hevosmessut! Pullukka on todennäköisesti selannut jotain orikalenteria, koska hän on vähän klenkka. Ei oikein päästy tolkkuun mistä kohtaa on paha, mutta ainakin jalat näyttävät ja tuntuvat ihan ookoolta. Liekö liukastunut ja reväyttänyt tahi jotain. Tai sitten hän ymmärtää, että kesä on NIIN lähellä, että kannattaako tässä enää hommia jatkaa.

Pidetään tämä postaus nyt siis ihan ilmoitusluontoisena, sillä nyt on mentävä pakkaamaan Tamperetta varten. Olen seuraavilla osastoilla seuraavasti:

12.15 Helsinki Horse Show’n osasto

12.30 Back on trackin osasto

15.00 Horsexploren osasto

Illalla vaikutan hevosalan GAALASSA! Sus siunaa ja verjele, mitä siitäkin tulee?

Sunnuntaina olen täällä:

15.00 Horse Show’n osasto

Kerron Pullukan kuulumisista siis ehdottomasti paikan päällä kysyttäessä, mutta muuten tulevissa postauksissa.

Moikku!

The post Pullukka on saikulla ja minä Tampereella! appeared first on Kavioliitossa 30v.

On se vaan tiedättekö niin, että hevoset kiinnostaa. Lauantaina ei ollut toivoakaan, että pääsisi liikkumaan esteettä mihin haluaa, niin tiiviisti oli sakkia paikalla. Siitä sitten valitsemaan, että mihin suuntaan alan yrittää. Joka paikkaan oli jonoa: vessaan, lounaalle, kahvilaan – eteenpäin. Jopa ulkopuolella, kadulla sai jonottaa autossa istuen.

Tässä meininkiä kuvan keinoin:

Sillä aikaa kotosalla: Pullukka on edelleen ep. Törmäsin messuilla vanhaan kaveriini Mariaan, joka tulee tänään hoitamaan Pullukka mystisellä laitteellaan, jonka nimeä en edes muista! Mutta eipä hätää, raportoin siitä käynnin jälkeen.

The post Terveinen Tampereen messuilta! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Taas pääsi rouvamme testaamaan uutta hoitomuotoa! Kyllä kannattaa olla bloggaajan hevonen, törmää aina uusimpiin tuuliin. Tällä kertaa tuuli toi tullessaan Marian, jolla oli ihmeellinen puikko mukanaan. Se oli kuulemma SYVÄAALTOHOITOA, jota puikolla annetaan. Vehje on hyvin yleinen jo Ruotsissa (niin kuin kaikki edistys), mutta meillä vasta muutamalla on tämä laite. Laitteen käyttäjän tulee ehdottomasti olla hevoshieroja, sillä hoito ylettyy melko syvälle lihaskalvoihin asti.

Vehje pitää vähän samanlaista ääntä kuin klipperi, joten jotkut hevoset ovat hieman äimänä. Pullukkaa ei tietenkään haitannut mikään. Varsinkaan, kun hoito tuntui ihanalta. Kipeät kohdat tietysti vähän kenkuttivat, mutta pääosin rouva kiitteli.

Maria aloitti kaulasta ja lavasta ja siirtyi hevosen mukana taaemmas. Pahoissa kohdissa viipyiltiin hetken. Puikko solahti hienosti lihasten väliin ja tärisi siellä, voin kuvitella, että sen jälkeen on irtonainen olo. Näin Maria kertoi itse: ”Syväaaltohoito hoitaa ja pehmittää lihaskalvoa eli faskiaa. Syväaaltohoidon tärinän ansiosta hoito menee syvälle ja laajalle alueelle hevosen isoihin lihaksiin ja on näin ollen erittäin tehokasta. Jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen on mahdollista nähdä ja kokea ero lihaskalvon ja lihaksen liikkuvuudessa.”

Kuulemma Madis Morna (esteratsastaja) hoidattaa hevosensa aina juuri ennen kisaa! Yleensähän hieronnan jälkeen pidetään pari päivää iisiä, mutta tämän jälkeen voi mennä seuraavana päivänä radalle. Siksi Madis onkin kuulemma ottanut hoidot aina juuri ennen kisoja, koska hevoset liikkuvat niin hyvin hoidon jälkeen.

Pullukan lavat oli taas juntturassa niin kuin aina (ja useimmilla) ja myöskin ristiselkä. Hän nautti kovasti hoidosta ja liikkui oikein tehokkaasti seuraavana päivänä. Toki menimme vain haasteellisen metsämaaston, mutta se sujui mutakattomasti, jollei lasketa Leonberginkoiraa, joka loikkasi puskasta suoraan eteen. Mutta koska Rouva oli taas oma itsensä, niin ei siitä oltu moinaankaan. Sitäpaitsi olihan meillä vehnäterrieri turvaamassa selustaa.

Jos ruotsalaisten keksimät jutut eli ATLAS MAROON ONE kiinnostaa, niin Pullukka suosittelee ja yhteydet vaan täältä: Omenalaakso/Maria Zweygberg

The post Pullukka elpyy, kiitos ruotsalaisten! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Ja nyt on kotiuduttu Oripäiviltä! Matkasin sinne (ilman Pullukkaa, se oli kyllä ihan raivona ja uhkasi kostoksi syödä itsensä tuplaksi sillä aikaa) perjantaina, vaikka meno oli alkanut jo torstaina. Tässä oripäivien ohjelma. Koska olen kasvattajana ns. vihreä, minut oli kutsuttu perjantaina haastattelemaan kolmea merkittävää kasvattajaa, jotta meille noviiseille aukeaisi tämäkin ihmemaa. Ensimmäinen haastateltavani oli ruotsalainen Mikael Nolin, joka oli neljättä vuotta mukana tuomaroimassa suomalaisia oreja. Mikael on esteratsastaja, kasvattaja ja tuomari. On siis mitä kertoa. Mikaelin tarinat olivat hyvin opettavaisia ja kivoja, opittiin varmaan kaikki hänen jutuistaan paljonkin. Muutenkin huomasin, että kun Nolin arvosteli hevosia, hän pyrki aina löytämään hevosesta hyviä puolia, sekä kenties syitä erikoiseen käytökseen tai huonoon esiintymiseen. Ei missään vaiheessa syyllistänyt tai vaatinut yhtään mitään. Todella kannustava ja kiva mies. Mikael, jos vaimosi jättää, ota yhteys.

Toisessa aallossa puhuttiin suomea kahden suomalaisen kasvattajan kanssa. Toinen oli Riverbank Horsesin Marjo Vainikka, joka kasvattaa kouluhevosia ja toinen Minna Nieminen, joka yhdessä Kari Nevalan kanssa kasvattaa Del-horses -estehevosia. Kokeneita kettuja molemmat ja hirmuisen hyvää faktaa kuultiin heiltäkin. Kovin lämpimästi suhtautuivat ihmisiin (minuun), jotka haluavat kasvattaa, mutta eivät välttämättä pyri myymään varsoja isoilla rahoilla maailmalle. Tai mihinkään. Sanoivat kuitenkin, että tutkimalla sukuja saa melko hyvin pääteltyä millainen heppa yhdistelmästä on tulossa. Asia selvä! Pyrin viisastumaan tässäkin.

Sitten katseltiin kolmivuotiaita oreja, jotka olivat HEVOSIA, eivätkä Eohippuksia, niin kuin Hilppa. Tähän Nolin tokaisi, että pitää osata katsoa missä kasvuvaiheessa mennään. On niitä, jotka kehittyvät hitaasti, eikä niitä vaan voi verrata ikäisiinsä. Hilpan äly riittää kyllä, mutta kroppa ei. Oli ne nimittäin NIIN HIENOJA, ja todella hyvin käyttäytyviä.

Yö jouduttiin nukkumaan kunnes nähtiin vilaus Pullukan tulevasta miehestä. Kyseessä on Levisonn, joka oli livenä vielä hienompi ilmestys kuin videolla, onneksi. Laihempi se oli kyllä, mutta siihenhän me ei olla totuttu (meillä pelkkiä pontsoja). Ei nähty äijää hyppäämässä, mutta nähtiin esiteltynä ja ratsastettuna. Voitte vain kuvitella miltä näyttää hevonen, joka saa laukasta 9,5!!! Se sai melkein kaikesta ysin ja hyväksyttiin astutukseen, joten eikun risaseks vaan! Nyt on nimittäin jätkien jätkä.

Vaikka varsa ei tule meille, olen silti niin onnellinen tästä. Niin hieno ori, ja Pullukka pääsee taas toteuttamaan itseään niin kuin hän on aina kaavaillut. Ja meidän katseemme kohdistuu tarkemmin pikku-Hilpuraan, joka pääsee syksyllä töihin käymättä työhaastattelussa. Jees!

Aijoo, Hilpan velipuoli oli esillä myös. Hän oli nimeltään Las Vegas SC, ja onneksi edusti perhettä oikein hienosti!Saa Hilppa olla veljestään ylpeä. Go, lissabonilaiset!

Ai saakeli, tää on tiettekö tarttuva tauti. Nyt kun tajusin, että Hilppakin on tamma, niin…no mutta, pistetään se Pullukka nyt ensin tiineksi ja katsellaan sitten!

The post Miesrintamalla mahtavat näkymät, kiitos kysymästä! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Semmoista se on hevosmuian elämä, että koko viikonloppu on taas heilahtanut hevoshommissa. Pe-la meni oripäivillä, sieltä suoraan iltatallia tekemään. Se on kyllä ihan kivaa kun aurinko paistaa, eikä ole kiire. Hauskinta on lapsilauman kanssa sekoilu. Meillä on seitsemän naperoa, jotka ovat vuotiaita (siis hevoslapsia). Niillä ei järki määrää missä jalat menee. Erityisesti yksi kolmen nuoren miehen jengi on varsinainen nerojen kopla. Niistä kaksi ehdottavat tämän tästä, että eiköhän pojat häivytä aroille, ja yksi on niin ujo, että menee minne sovitaan. Onneksi ne on niin pieniä, että saa melkein kannettua pihattoon yöksi. Sitten kun menet tunnin päästä katsomaan, ne nukkuvat mytyssä olkien keskellä. Rakkaus <3

Pullukka on taas antanut ajan korjata vammat, ja juoksi tänään niin kovaa ja niin innoissaan, että ei se varmaan hirveän vammainen ole. Aamulla, Hilpan koulun jälkeen, ajattelein juoksuttavani Puldea, jotta näen kunnolla miten sen liike sujuu. Hyvinhän se! Aloittikin noin kolmen raviaskeleen jälkeen Maailman Suurimman Pukkilaukkakierroksen. Aina kun kuvittelin, että nyt se rauhottuu, niin pah, entistä tehokkaammin lensi peppu. Pitänee alkaa taas harrastaa, ettei polo jää mahansa alle.

Masa-petterillä oli viikolla taas Tiina Kataja-päivä, joka otettiin ilolla vastaan. Estetunnin jälkeen oli melko kiva antaa osaavan naisen tunnustella kehon tilaa. Tiina kehui! ”Ihan selvästi on selkäänkin jo muodostumassa lihasta.” Juhuu! Kuulemma tuntui jo ihan erilaiselta koko heppa. Miten mahtava kuulla! On se kyllä ollutkin ihan eri tuntuinen kaikin puolin. Siltä kai se tuntuu, kun vihdoin pääsee liikkumaan kunnolla, eikä jumit estä. Ensi viikolla ihmislapsi menee ensimmäisen kerran kisoihin Masan kanssa. Otetaan kokeeksi luokat 80 ja 90, niin on varaa törttöillä ja olla hämillään. Ehtiihän sinne 150-luokkiin sitten syksymmällä.

Nyt on kyllä hassu olo itsellä. Vahti vaihtuu hevoskunnassa, enkä oikein tiedä mihin asemoin itseni. Niin kauan kun Hilpan kanssa tehdään maasta käsin, olen toki asemissa, mutta sitten kun noustaan selkään, niin kääk. Masan kanssa toki auttelen mitä tarvitaan. Mutta suoraan sanoen on tosi kivaa, kun tulee uusia tuulia. Itsekin oppii taas ihan eri juttuja. Tässähän ollaan vielä ihan nöösejä, täytän tänä vuonna vasta 50.

Niin, ja heps, Kavioliitto-paitoja vielä L- ja S-koossa, muut meni jo!

The post Vahdinvaihdon äärellä appeared first on Kavioliitossa 30v.

Kyllä ei kukaan ole niin viisas kuin penkkiurheilija. Istuttiin serkkuni kanssa oripäivien katsomossa ja tirskuttiin hiljaa, kun lähipenkeiltä kantautui vankkaa tietoa. Esittelyssä saattoi olla vaikkapa huippuori Celantus selässään Nina Fagerström, mutta ihan sama, korjattavaa löytyi. Ei se oikein tee niin kuin pitää, maiskutetaas vähän. Minä olen ymmärtänyt, että on hirvittävän harvoja ratsastajia, joita itse pääjehu Chrisse Wegelius on kehunut lahjakkaaksi, ja yksi niistä on juurikin Nina Fagerström. Hauskaa, ettei sitten katsomon kaikille akoille kelpaa. Meille kyllä kelpasi!

Kerran kuuntelin Kyran klinikan äärellä kommentteja. Taisi olla kaffetauko kesken klinikan. Kyra oli itse kivunnut Peik Andersinin luonteikkaan kimon selkään (en muista kuka oli, mutta valkoinen juu), ja kokenut jonkin verran vastustusta. Jokunen minuutti ja rempoilu siinä meni, mutta tokihan hevonen siitä pehmeni. Mitkä olivat sitten Asiantuntijoiden kommentit? ”Eihän se Kyra pärjänny sille, meinas tippua.” Samaan aikaan toisaalla Peik hyppäsi omansa selkään ja lähes itki ilosta, koska hevonen ei ollut koskaan liikkunut niin hienosti. Jännää, että joku maksaa 50 euroa päästäkseen katsomaan klinikkaa, jota vetää joku ihmeen Kyra, joka ei pärjää. (Tässä muuten tosi hyvä artikkeli, löysin vahingossa yle.fi)

Lähimenneisyydessä eräs emäntä tivasi, että miksi tuttuni on ostanut itselleen liian kuuman hevosen. Että mikäs järki siinä oli. Totesin, että taisi tehdä VIRHEEN, ja siksi onkin myymässä hevosta. Miten ihmeessä tässä lajissa voi koskaan oppia mitään, ellei tee virheitä? Eikö ole viisasta ostaa hevonen, joka tuntuu kivalta, ja vielä viisaampaa myydä se pois, jos se olikin virheliike? Mikäs tässä nyt oli se ongelma?

Katsomoviisastelu menee toisinaan tosi pitkälle. Arvostellaan heppuja, jotka kisaavat GP-tasolla, ja ollaan sitä mieltä, että siellä kuuluu onnistua. Ja jos tulee virheitä, kysellään pakkoko sinne kisoihin on mennä. JOKU SENTÄÄN USKALTAA YRITTÄÄ.

Täydellisyyden vaatimus on aivan älytön. Toisinaan sitä havaitsee myös esim. koulutuomarien taholta. Missään ei lue, että tuomarin pitää olla kylmä ja raaka. Faktat on helppo pistää tiskiin, mutta yhtään ei auta, jos siihen päälle vielä tölväisee julkisesti, että eihän näistä ole kenestäkään mihinkään, taso on kauttaaltaan huono. Näin kävi kerran Laaksolla (vuosia sitten) ja melkein itkin kaikkien kisaajien puolesta. Näinkö se homma etenee? Oripäivillä rakastuin ruotsalaiseen Mikael Noliniin juuri siksi, että hän ei vaatinut täydellisyyttä. Hän halusi nähdä ihmisiä, jotka tekevät parhaansa, ja hevosia, jotka osaavat yrittää. Hän ei nähnyt tarpeelliseksi tyrmätä  tai julkinöyryyttää ketään. Jotkut kutsuvat tölväisyjä rehellisyydeksi. Millä planeetalla sellainen rehellisyys on hyödyllistä? Sillähän saa vain kusipään/ääliön maineen.

Luen parhaillaan Aki Hintsan kirjaa Voittamisen anatomia. En sillä, että tässä pitäisi alkaa voittaa mitään, vaan ihan mielenkiinnosta. Olen kuullut paljon hyvää ukosta, ja syystä. Hintsa oli aikanaan Etiopiassa töissä ja tutustui siellä maailman parhaaseen pitkänmatkan juoksijaa, Haile Gebrselassieen. Hintsaa alkoi ihmetyttää miten jätkä voi olla vuodesta toiseen aivan voittamaton ja samaan aikaan iloinen ja virkeä perheenisä. Pitkällisen analyysin myötä (tutki muitakin kuin Gebrselassieta) Hintsa tuli siihen tulokseen, että menestyminen on hyvinvoinnin sivutuote. Ja hyvinvoiva ihminen ei kitise ja hauku muita.

Spot on, Hintsa! Kehukaa toisianne, auttakaa, olkaa itsellenne armollisia! Jos kykenee olemaan hyvä itselle, ei tarvitse olla perse muillekaan.

The post Me Asiantuntijat appeared first on Kavioliitossa 30v.

Ehdin jo innostua, kun kuulin, että nyt on perustettu Heili-niminen hevostinder. Miten kiva olis määritellä unlemiensa hevonen, ja sitten kohdalle osuisi juuri se, mutta ei. Se onkin kasvattajille, ja erityisesti suomenhevoskasvattajille suunnattu veripankki. Hyvähän sekin on, mutta viihdearvo heikko.

Ja mikähän minua estää pistämästä pystyyn start-upia, jolla etsitään sopiva hevonen sopivalle ihmiselle? No jos ei teknistä osaamista lasketa, niin ei mikään! Ja ei kun kreaamaan.

Olisko se jotekin tämmöinen:

Hevosen koko

a) iso

b) keskikoko

c) pieni

Hevosen malli

a) silakka

b) normi

c) tynnyri

Kaula

a) kapea ja elastinen

b) kaula

c) lihamuuri

Toimii parhaiten

a) käynnissä

b) ravissa

c) laukassa

Kyvyt löytyvät enimmäkseen

a) kouluratsastuksen puolelta

b) esteiltä

c) rauhallisuudesta

Temperamentti

a) räväkkä (rivakka)

b) riippuu päivästä (oma moottori, välillä päällä, välillä ei tai tasainen)

c) lenseä (hidas)

Luonne

a) suu kiinni ja ruoka tänne (ei kiinnostunut ihmisistä)

b) asiakaspalveluhenkinen (vrt. susikoira)

c) tunkeileva (erittäin kiinnostunut kaikesta)

Ajatelkaa, jos ratsastuskouluissa olis tämmöset kaavakkeet! Miten kiva se olisi. Ja osto- ja myyntipalstalla vois myös tällä tavalla naputella sopivat, niin ei tarttisi matkustaa väärien luokse. Okei, eli lähden tästä soittelemaan tekniikkaa ymmärtäville tutuille, moi!

The post Hevosten Tinder appeared first on Kavioliitossa 30v.

En olisi noin kolmekymmentä vuotta sitten IKINÄ uskonut, että minusta tulee äiti. No, kohta 19 vuotta sitten tuli. En olisi IKINÄ uskonut, että omat lapseni ovat mielestäni parasta seuraa, mitä terveellä ihmisellä voi olla, mutta niin vaan on. Mutta jos olisin kohta 19 vuotta sitten pohtinut, että kasvatan hevosen, olisin nauranut itseni suohon. Miten väärässä voikaan ihminen olla? Kippis sille!

Kun hankin tamman seitsemisen vuotta sitten, tulin toki ajatelleeksi, että tammahan on se synnyttävä osapuoli. En kuitenkaan ainakaan aktiivisesti pohtinut, että ostanpa tamman ja alan kasvattaa hevosia. Se on melkein yhtä pöljä ajatus, kun kirjoittaisin pitkän artikkelin tai pamfletin ja pitäisin itseäni kirjailijana. Ei se vaan mene niin. Mutta tässä sitä ollaan, ja jestas, että kiinnostaa yhä! Varmasti yksi tärkeimmistä asioista, joka kannustaa kasvattamaan lisää heppoja, on se, että Hilppa on ollut paitsi kiva, myös terve. Toki itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka uskoo, että kaikki kauheus tulee tapahtumaan juuri minulle. Siksi olenkin positiivisesti yllättynyt, että ei olla vieläkään kaikki edes kuoltu.

Eilen eli lauantaina juoksutin Hilppaa ensimmäisen kerran satula selässä. Satula oli äidiltä lainattu. Hilppa ei ollut moinaankaan koko vehkeestä, vyönkin sai kiristää ihan kunnolla. Juoksutus sujui ihan niin kuin aina, vallan kivasti. Jotain tässä on nyt tapahtunut! Hänestä on tulossa ratsu! Kehuin siinä sitten tallinpitäjälle, että kylläpä lapsi juoksi kivasti satula selässä, jolloin hän totesi, että pannaan sinne ensi viikolla ihminen. Tokihan sen olen tiennyt, että ihminen sinne loppujen lopuksi laitetaan, mutta että NYT ON SE AIKA. Herran tähen ja yhen kerran! Ei tässä meinaa sydän riittää.

Olen aivan mykistynyt ja nöyrä kaiken tämän äärellä. Hilppa näyttää lähinnä hieman pullealta ponilta ja on kooltaan aika pieni, mutta hänellä on suuri ja lämmin sydän ja hänen jalka-asentonsa ovat hienot. Hän on myöskin sopusuhtainen. Eikö se ole jo aika paljon? Kilpahevosesta en viitsi vielä puhua, kun olen yhä täysin lumoissani siitä, että hän on terve ja mukava luonnoltaan. Ensi kerralla kun kuulette Hilpasta, hän on RATSU.

The post Olen kasvattanut hevosen kolmivuotiaaksi appeared first on Kavioliitossa 30v.

(Otsikon tajuavat vain ne, jotka olivat teddyjä 70-80-luvun taitteessa, eli kysykää äidiltä.)

Kävi nimittäin niin, että lapsi sairastui lunssaan. Siinä sitten keksimään, että mites nää eläinliikutukset hoidetaan, kun äidillä on muutamakin työpaikka jne. Päätettiin sitten yhdessä, että Masalle on parasta, jos se pääsee taas hyppäämään. Niinpä MINÄKIN PÄÄSIN! WO-HOO! Ja vielä ulos, ulkokentälle!

Viimeksihän olen hypännyt – mitä – pari kuukautta sitten kaksi estettä, sitä ennen ehkä vajaa puoli vuotta sitten. Eli homma hanskassa! Tilanne nyt vaan on kuitenkin se, että en välitä tippaakaan. Olen niin innoissani, että unohdan osaanko vai enkö. Tämä on sen kuuluisan ylivertaisuusvinouman vastakohta. Kun et luule, että osaat, vaan menet vaan.

Ja kerrankin on myös kuvia tapahtuneesta! Ei välttämättä ammattitasoa (kuvaaminen tai ratsastus), koska kaverin känny (kiitos Anna!), mutta kyllä niistä meidät löytää. Ammattilaisen ottamia heppakuvia löytyy muuten uusimmasta Me Naiset -lehdestä, jossa poseerataan Hilpan kanssa ihan muina mannekiineina! Kurkatkaa salaa kaupassa jollette malta ostaa! Hilppa on niin sievä.

Hyppääminen oli NIIN kivaa, että nyt toivon lapsen flunssan jatkuvan hiton pitkään.

Tässä kuvakimara:

Aah, oispa lapsi useammin kipeänä/matkoilla/nukkumassa/bailaamassa/koulussa/kerhossa!

The post Hevosella hyppääminen rules ok! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Eihän tuo nyt otsikkona ole kummoinenkaan, jos kyseessä on ratsu, mutta jos kyseessä on 3-vuotias neitohevonen, tämä on UUTINEN. Tänään, 28.4.2018 se siis tapahtui: kokonaisen ihmisen paino laitettiin ensimmäistä kertaa pienen hevosen selkään. Olen aiemmin nojaillut voimakkaasti hänen pehmeään selkäänsä, eikä hän ole ollut moinaankaan. Todistajien läsnä ollessa ei kyllä ollut tästäkään. Ammattimaisemmalle porukalle tässä ei ole mitään jännää, mutta ensimmäistä hevostaan kasvattavalle tässä on kaikki jännä, mitä on. En hetkeäkään epäillyt, etteikö Hilppa osoittaisi viisauttaan myös tässä asiassa, mutta eihän siitä teini-iästä koskaan tiedä.

Myöskin elämänsä ensimmäisen harjannyppimisen hän koki tänään. Ja täysin eleettä.

Ohessa kuvakimara tämän päiväisestä suorituksesta. Hilpan selässä on nyt ollut ihmispaino ja satula, ensi kerralla yhdistämme nämä kaksi asiaa ja katsotaan kuinka lapsen (lasten) käy. Itsehän sinne ei kannata mennä, koska voi käydä huonosti. Siis hevoselle.

Suurkiitos kuvista, Pia V! Todistusaineistovideo nähtävissä täällä.

The post Ihminen selässä, Hilpalla! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Hevosihmisen vappu on siitä jännä, että sehän ei eroa mistään muusta päivästä muuten paitsi siten, että se saattaa olla ns. ilmainen vapaa, joka taas tarkoittaa sitä, että tallillahan voi luuhata koko päivän (paitsi jos on töissä siellä). Sama juttu kaikkien muidenkin juhlapyhien kohdalla. Tallielämä ei oikein kestä kankkuspäiviä tai bailuputkea. Tallilla syödään, kakataan ja ulkoillaan ihan samalla tavalla joka päivä. Jokaisena päivänä ratsu saattaa könkätä kolmijalkaisena tarhasta sisään, koska on potkaissut reiän jalkaansa. Myöskään ähky ei katso päivämäärää tai kellonaikaa – eikä synnytys. Hevosta ei linnanjuhlat kiinnosta.

Tässä yksi syy arvostaa hevosten kanssa työskenteleviä ihmisiä erityisen paljon. Ihmiset, jotka pitävät tallia, ovat minun kokemukseni mukaan olleet tilanteen päällä aina jo kauan ennen kuin hevosen omistaja on lähelläkään tallia. Tallin työntekijät näkevät nopeasti hevosissa tapahtuvat muutokset ja osaavat reagoida niihin rivakasti. Se on taivaallisen ihanaa. Vaikka heppa lähtisi suorinta tietä kuoppaan, on ihanaa tietää, että joku sentään huomasi, että nyt osuu kakka tuulettimeen. Jos minä olisin tallinpitäjä, pitäisin luotettavuuttani kaikkein tärkeimpänä asiana. Haluaisin, että tallissani asuvat hevoset ovat turvassa. (Omistajiltaanhan niitä ei toki turvaan saa, se on surullista.)

Joskus vuosia sitten yhdessä tallissa, jossa kävin, asui vanha hevonen. Huomasin päivällä, että se hikoilee ja puuskuttaa ja silmät pyörii päässä. Otin sen ulos ja kävelytin, ja kävin ilmoittamassa tallinpitäjälle, että nyt pitäis lähteä pikapikaa klinikalle tai ainakin ELL paikalle heti. Tallinpitäjä sanoi, että ei hän voi tehdä mitään, kun hevonen ei ole hänen. Omistajalle on kuulemma yritetty soittaa. En lainkaan ymmärtänyt miten hevosen voi vain antaa olla, joten aloin organisoida hepalle kyytiä, ja löytyihän se. Klinikalla hevonen todettiin niin kipeäksi, että ei sitä voitu enää pelastaa. Olin onnellinen siitä, että ratsu pääsi tuskastaan. Onneton olin siksi, että ihmisiä ei kiinnostanut kantaa vastuuta, koska hevonen ei ollut oma. Juuri tällä tekniikalla saadaan ihmiset pitämään vain omistaan huolta ja raivoamaan toisille vaikkapa maneesissa. Tämä on paskaa. En halua olla osa sellaista.

Vastapainoksi olin kerran lähdössä juhliin, kun sain puhelun tallinpitäjältä. Hevosellani oli ähky. Läksin saman tien ajamaan. Lunta oli n. korviin asti ja tallinpitäjä siellä talutteli hevostani nietoksissa, ja oli tehnyt sitä jo hyvän tovin, koska matka tallille oli lumisateesta johtuen hidas. Meinasin romahtaa, kun tallinpitäjä sanoi, ettei ollut ihan varma viitsiikö soittaa minulle, kun tiesi minun olevan lähdössä juhliin. Että hoituuhan tämä ilman minuakin. Eläinlääkäri kävi ja homma saatiin kuntoon, hevonen myös. Teki mieli järjestää juhlat tallinpitäjälle. Niin paljon häntä arvostin!

Olen aivan varma, että se, että auttaa muita, auttaa loppupeleissä myös minua. Jos joku on minulle tympeä paska, ei sitä tarvitse kostaa kaikille muille. Arvostakaamme sitä apua, jota saamme, ja jakakaamme hyvää myös eteenpäin! Kiitos.

The post Hevosihmisen vappu, joulu ja juhannus appeared first on Kavioliitossa 30v.

Tiedote 2.5.2018             Julkaisuvapaa heti

PULLUKKA VETÄYTYY JULKISUUDESTA

Hyvät ystävät,

olen ilolla seurannut, miten iso ja ihana joukko on seurannut säännöllisesti elämääni täällä Kavioliitto-mediassa. Elämäni on ollut melkoista vuoristorataa ensimmäisen lapseni syntymästä lähtien, mutta sain aikanaan kilot karistettua aika kivasti synnytyksen jälkeen ja palasin kilpakentillekin. Nuoruudessanihan kilpailin Hollannissa jopa 140-tasolla (alle 10-vuotiaana), mutta voittamani luokat rajoittuivat 135-luokkiin. Olenhan melko pieni nainen (160,5cm), joten varmaankin ymmärrätte, että vain mittava kapasiteettini mahdollisti niinkin isojen luokkien esteet.

Suomeen muutettuani siirryin helppoihin metrin luokkiin, jossa ratsastajanani olivat ensin Katja ja sitten hänen tyttärensä. Tämä tytär oli melko kilpailuhenkinen, ja hänen kanssaan niitimmekin mainetta päätyen lopulta myös (luojan kiitos, vihdoinkin) Helsinki Horse Showhun, johon omasta mielestäni kuuluinkin. Saavutimme Amateur Tourin 100cm luokassa Top 10 -paikan, joka on vähintä mitä itse odotin. Omistajani Katja päätti, että Horse Shown jälkeen saan jäädä kisaeläkkeelle, ja näin tehtiinkin. Muuten se oli ihan jees, mutta jouduin aika paljon tuuppaamaan koulua vastapainoksi. Se ei ole hirveän hauskaa, vaikka kaiken osaankin, tietysti.

Vuoden vaihteessa täytin 17v, ja joidenkin mielestä se on paljon.

Viime kuussa etujalkaani alkoi jomottaa, ja Katja siirsi minut kävelyhommiin. En ole ihan varma sattuuko jalkaani oikeasti, vai ovatko jalkapohjani vain vähän arat, kun minulta otettiin kengät pois, mutta nyt ihmiset eivät enää edes kiipeä selkääni. Se on ihan jees, koska ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa pyytää, että saa maistaa vähän kevään uutta vihreää, joka puskee jo kivasti tien penkoissa.

Katja sanoi, että on ihan okei vaan hengailla hihnan päässä, miettikää, Katjan koira elää aina niin! Ihmisen hihnassa vuodesta toiseen, LOL. No mulle se käy.

Otan kohta seuraavan, merkittävän askeleen elämässäni, ja se vaatii muuttoa toiselle paikkakunnalle. Muutan touko-kesäkuun vaihteessa, ja menen sillä reissulla myös tapaamaan yhtä miestä. Sen nimi on Levisonn, ja on muuten kuuma jätkä. Ollaan puhuttu perheen perustamisesta, ja jos kaikki menee putkeen, synnytän vuoden päästä kesällä toisen lapseni. Odotan sitä ihan tosi paljon, sillä äitiys on ollut aivan parasta aikaa elämässäni. Katja onneksi tajuaa, että se on varsinainen tehtäväni tässä maailmassa, ja siihen minut on luotu. Tämän ratkaisun myötä poistun kuvioista ainakin melkein kokonaan, mutta tyttäreni Hilppa kuulemma jatkaa kolumnien kirjoittamista Katjan kanssa. Naapurin Masakin on sanonut olevansa mielellään Kavioliiton sivuilla, sillä Masa on omasta mielestään aika kivannäköinen kundi. Onhan se ihan jees.

Kuulette siis minusta vielä tässä toukokuun aikana, mutta ymmärrätte varmaan, että kesällä haluan rauhoittaa elämäni uuden elämän alulle saamiselle. Lähettelen välillä sitten terveisiä.

Oikein hyvää kevättä kaikille ja hei tsemppiä teille, jotka suunnittelette myös perheenlisäystä! I feel you. Peukku!

Rakkaudella,

Pullukka <3

The post Pullukka: ”Vetäydyn julkisuudesta” appeared first on Kavioliitossa 30v.

Tänään se sitten pistettiin tapahtumaan. Sanoin lapselle, että käys hakemassa äitihevonen pienelle kävelylle ja viherjyrsinnälle, niin minä laitan sillä aikaa Hilpan kuntoon. Hain pikkuneidin tarhasta ja rapsuttelin hänet kokonaan läpi. Siinä meillä on pieni hevonen, joka nauttii harjaamisesta yli kaiken! Ja kaviot osataan tietty nostaa niin, että kopautan säären, ja jalka nousee. Järjestyksessä joka jalka, tietysti. Kuolaimetkin otetaan nykyään asianmukaisesti telmimättä. Satulan kanssa ei kyselty mitään.

Vein Hilpan maneesiin, koska se on kulmakunnan rauhallisin paikka. Siellä ei ympäristö hämmennä, eikä kaverit tuijota. Ensin käveltiin vähän aikaa ympäriinsä, sitten parkkeerattiin penkin viereen, josta lapsi ponkaisi kevyesti taas poikittain selkään. Siinä hosuttiin hetki, sitten aloitettiin IHAN OIKEASTI, eli lapsi kiipesi mitä varovaisimmin selkään. Hilppaa kehuttiin koko ajan kovasan ääneen. Se kuunteli selvästi meidän kehuntaa, koska oli niin sievästi ja asiallisesti.

MINUN LAPSENI ON NYT RATSASTANUT OMAN HEVOSENI VARSALLA, JONKA MINUN OMA HEVOSENI ON SYNNYTTÄNYT.

Eihän tätä voi kukaan käsittää. On todella vaikea hahmottaa, että tätä tapahtuu jatkuvasti ympäri maailman, koska meikällä halkeaa sydän any time soon. Jos tästä etsii jotain huonoja puolia, niin se, että tallilla ei ollut ketään, joka olisi voinut kuvata! Niinpä nappasin hätäpäissäni yhden kuvan, ja se on tässä:

Herran siunausta teidänkin päiviinne! Minä olen jos siunaukseni saanut.

Pullukalta terveisiä: IHAN HIRVEÄ KIIMA, naapuritarhassa on viime kesän varsoja, ja Rouva esittelee niille värkkiään. Yritin huomauttaa, että oikeesti, nuo on lapsia, mutta sitten muistin, että olihan Lissabonkin tasan kolme, kun siitä tuli Hilpan iskä. Että oma vika.

The post Hilpasta ratsuksi, SE päivä! appeared first on Kavioliitossa 30v.

Välillä oikein särkee, kun katsoo omaa hevostaan. Se vaan on niin naurettavan rakas. On tajuttoman hienoa tietää mitä se miettii ja mikä sen seuraava liike on. Tämmöisiä mietteitä sitä on päässä, kun hevonen on lähdössä käsistä. Jalkapohjien aristus alkaa olla mennyttä, etenkin, jos päivänselvästi taivalletaan kohti vihreitä niittuja. Vatsa on kuin tynnyri, mutta se taas ei ole siitostammalle huono asia. Jännä onkin, että silloin kun vein Pullukan ensimmäistä kertaa miehiin, totesin nolosti, että tämä on tämmöinen pullea ratsu. Oriinpitäjä katsoi ihmeissään, että eihän tuo nyt kovin kummoinen pallo ole ollenkaan. Että kyllä siitostammalla pitääkin olla tavaraa päällä! Laihat ei meinaa tiinehtyä. No sitä pelkoa ei ole.

Ensi viikolla meinaan kutsua eläinlääkärin tutustumaan Pullukan onteloihin, ja tsekkaamaan, että kaikki on valmiina siemenen vastaanottoon. Henkisesti kaikki on ERITTÄIN kunnossa. Kiima on karmea, hyvä ettei hevolla itsellään mene jalat alta, kun niin pitää esitellä pyrstöä. Pikkuvarsat toljottavat suu auki, kun muhkea rouva iskee härskisti silmää.

Eihän siitä ole vuottakaan, kun Pullukka painoi häntä suorana Helsinki Horse Showssa. Eukko taisi pistää parastaan, koska sanoin sille, että jos vedät hyvin, saat lähteä ensi keväänä miehiin. Ja hänhän suoritti. Uskomatonta, että nyt Pullukka vaikuttaa jo täysin eläköityneeltä. Asenne ratkaisee! Jos kisamoodia ei tarvita, sitä eikäytetä. Otetaan säästömode, jolla keskitytään syömään ja nukkumaan ja haaveilemaan raskaana olemisesta. Jos Pullukka olisi ihminen, hän olisi työtävieroksuva lähiömutsi, joka tehtailee vauvoja jatkuvana putkena, ettei tarvitse astua yhteiskunnan oravanpyörään. Nyt Pullukalla on mahdollisuus tehtailla lapsia ihan luvan kanssa.

Rakkauden ratsu lähettää terpat. Naapurinpoika Masa menee huomenna ja ylihuomenna estereeneihin Kari Nevalan silmän alle. Katsotaan, josko sieltä irtoisi raporttia!

Ensi viikolla muuten starttaa Kavioliittoleiri nro 4, joka suuntautuu Portugaliin! Ans kattoo miten lämpö (+28) vaikuttaa kanssahevostelijoihin. Hasta la vista!

The post Rakkauden rouva, rouva Pullukka appeared first on Kavioliitossa 30v.

Onko kellään ollut niin hyvä tuuri koskaan, että kun on varannut osteopaatin seuraavalle aamulle, niin heti edellisenä iltana jämähtää selkä ihan kunnolla yhteen asentoon? Ja toisaalta niin huono tuuri, että on just luvannut tehdä tallia helatorstaina. Osteopaatti teki mitä pystyi, mutta ei sekään mikään taikuri ole. Viime yön olin mukamas hyvissä kipulääkkeissä, mutta heräsin silti joka kerta kun käännyin. Ja  sitten tallille klo 12, onneksi ei aamuvuoroon. Kun tallilla sitten paistoi aurinko, ja nakupellet hepat morjestelivat tarhoistaan, unohtui joku tyhmä selkä kokonaan. Sen verran muistin sitä kuitenkin, että siivotessani karsinoita en nostanut ja kiertänyt, ja pidin vatsalihakset tiukkana koko ajan. Hyvin meni.

Päivän kivoin osuus oli varsatarhan siivoaminen. Herrasväki oli kovin innoissaan siitä, että tarhaan tulee a) joku henkilö ja b) kiinnostavia tavaroita. Ihan sama mitä yritin tehdä, edessä oli pieni varsan turpa ja räpsyvät ripset. Voin melkein kuulla kuinka multa kysellään KENEN ÄITI SÄ OOT? MITÄ NÄÄ ON? MITÄ SÄ TEET? MIKS SÄ OOT TÄÄLLÄ? MIKS MÄ OON TÄÄLLÄ?

Välillä, kun käänsin huonon selkäni, hauska-raimot nykivät kottikärryt kumoon. Välillä taas alkoi vinha ralli talikko suussa. Välillä jengiläiset vaan seisoivat kakkakasojen päällä, eivätkä muka tienneet miten väistetään. Joku yritti tehdä mulle kampauksenkin. Kehittyneimmät pikkupojat tuijottelivat Pullukan tarhaan (Pullukka otti aurinkoa) ja heiluttelivat pippeleitään. Voi tätä kevättä!

Muutaman tunnin päästä lapsikin liittyi porukkaan, oli alkamassa Nevalan Karin estevalkku. Odotimme sitä innolla, sillä eilen Nevala KEHUI lasta ja Masaa, sanoi jopa lapselle, että ”en tiennyt, että osaat ratsastaa noin hyvin!” Ei tiennyt varmaan lapsi itsekään. Eli meni tosi hyvin! Arvatkaa otinko yhtään kuvaa? No en, koska juttelin kentän laidalla. Ajattelin, että kuvaanpa huomenna sitten. No. Tänäänhän Masbert ontui. Tutkinnan jälkeen löysimme lonkkaluun kohdalta haavan, epäilyttävästi kavion muotoisen jäljen. Oli tainnut ottaa tarhassa osumaa kaverin käpälästä. Voihan pylly. Lapsi oli ihan maissa. Eilen se oli taivaissa. Sanoin hälle, että näetkö nyt, miten kreisi tämä harrastus on? Yhdessä hetkessä olet oman elämäsi Beezie Madden (okei, lapsen kohdalla ehkä Juuli Kontio), seuraavassa ihan tavallinen ratsastaja, jonka hevonen ontuu. Tämmöstä tää on!

Nyt annetaan Masa-Pertin lepäillä pari päivää ja toivotaan, että vamma menee levolla ohi. Ja ihan niin kuin aina: päivä kerrallaan.

The post Tarhatätinä varsojen päiväkodissa appeared first on Kavioliitossa 30v.